Hyvät Verkkorotarien jäsenet,
Joulun rauhan äärellä on hyvä pysähtyä kiittämään ja katsomaan sekä taaksepäin että eteenpäin. Lämmin kiitos teille jokaiselle vuodesta 2025; aktiivisuudesta, sitoutumisesta ja siitä energiasta, jolla olette olleet mukana rakentamassa Verkkorotareista yhä vaikuttavampaa ja elinvoimaisempaa klubia.
Vuoden kohokohtiin kuului viime tiistain vierailu, kun piirikuvernööri Jere Jantunen osallistui verkkokokoukseemme. Saimme Jereltä erittäin myönteistä ja rohkaisevaa palautetta: klubimme tilanne ja toiminta ovat erinomaisella tasolla. Jere kertoi myös vierailuistaan muissa klubeissa, erityisesti Virossa aloittaneesta 14–17-vuotiaiden Interact-klubista, jonka nuorten innostus ja energia tekivät häneen suuren vaikutuksen. Tämä linkittyy suoraan kevään piirikonferenssin teemaan: Nuoret ja tulevaisuus.
Samalla keskustelimme siitä, kuinka maailma muuttuu, ja miten myös rotareiden on kyettävä mukauttamaan ja uudistamaan toimintaansa. Piirin päivitetty strategia on valmistumassa, ja seuraavaksi katse kääntyy sen toimeenpanoon tulevalle kolmivuotiskaudelle.
Jere painotti myös lahjoitusten merkitystä. Piirimme 1420 lahjoitukset Rotary-säätiölle ovat tällä hetkellä pienimmät, vaikka tarpeet ovat todellisia ja kasvavia. Erityisen tärkeää olisi saada lisää kuukausilahjoittajia jokainen omien resurssiensa ja mahdollisuuksiensa mukaisella summalla. Kuukausilahjoittajaksi liittyminen on helppoa my.rotary.org-sivujen kautta. Henkilökohtaisesti aion Jeren kannustamana aloittaa kuukausilahjoittamisen, ja samalla haluan vielä lämpimästi kiittää DG Jereä vierailusta klubissamme.
Välitilinpäätös Verkkorotareille – perusta kunnossa, toiminta kasvussa
Kulunut vuosi on ollut monella tapaa vahva:
- Vuosikokouksessa saimme edellisen toimintakauden päätökseen; toiminta ja talous ovat hyvällä tasolla
- Vaalikokouksessa valitsimme uuden presidentin kaudelle 2026–27: Nina Hoven, sekä uuden hallituksen
- Presidentti kaudelle 2027–29: Jaana Salokangas
- 7 uutta jäsentä liittynyt 1.7.2025 alkaen
- Viikkokokousten osallistumisprosentti on selvästi noussut
Päämäärämme on kirkas: helppo osallistua, aktiivinen ja avoin verkkoklubi. Tämä näkyy myös ohjelmassamme.
Kannustan teitä tuomaan rohkeasti mukaan myös ystävän tai tuttavan kokouksiimme. Se on erinomainen ja luonteva tapa kertoa rotareista ja tutustuttaa toimintaamme, ja samalla teemme avointa ja hyvää yhteistyötä muiden klubien kanssa; meidän kokouksiimme kaikki rotarit ovat aina lämpimästi tervetulleita.
Syksy 2025; korkeatasoinen ja ajankohtainen ohjelma
Syksyn ohjelma toteutui suunnitellusti ja täsmällisesti. Aiheina olivat muun muassa:
- Lähi-idän turvallisuustilanne
- Arvot lainsäädännössä
- Helsingin pelastuslaitos – valtakunnallinen suunnannäyttäjä
- Vaihto-oppilaat
- Suomi–Vietnam-suhteet
- Valta, politiikka ja urheilu
- Keskusteluälykkyys
- Saving Finland in America – Finlandia Foundation National
Yhteenvetona: ajankohtaiset ja yhteiskunnallisesti merkittävät teemat, vahva kansainvälisyys ja turvallisuus sekä erinomainen toteutus.
Kevät 2026; jatkuvuutta, vaikuttavuutta ja vahvaa kansainvälisyyttä
Kevään ohjelma rakentuu tuttujen pääteemojen ympärille: Kansainvälisyys • Turvallisuus • Rauha • Nuoriso • Yrittäjyys • Johtaminen
Kevään alustava ohjelma ja vierailijat:
- Kryptovaluutat – mahdollisuudet ja tulevaisuudenkuvat; Antti-Jussi Suominen, CEO, Coinmotion
- ShelterBox – konkreettista apua kriiseissä; Markku Stenvall, ShelterBox Finland
- Vapaamuurarit / Vapaamuuraritalo ja -museo; Jyrki Lahdenperä, eversti evp.
- Riihimäen kaupunki & Defence Innovation Network Finland (DEFINE); Jouni Eho, kaupunginjohtaja
- Perheyritys ja -yrittäjyys – Jalostaja, Oy Lunden Ab; Jaakko Lunden, perheomistaja
- EU rooli muuttuvassa maailmassa; Aura Salla, europarlamentaarikko, tohtori
- Nordic eClub Meeting – hosted by Denmark Dr Raine Hansen
- CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation; Janne Taalas, CEO, tohtori
- Me-säätiö – tasavertaiset mahdollisuudet; Tiina-Maija Toivola, toimitusjohtaja
- Kulttuuri- ja elämysvierailu Hämeenlinnaan; Jaana Salokangas
- Suomi liikkeelle – Olympiakomitean suunta ja vastuu tulevista sukupolvista; Mira Keränen, Olympiakomitean 1. varapuheenjohtaja, Voimisteluliiton pj.
- Vaihto-oppilaat esittäytyvät
- Presidenttien vitjojen vaihtotilaisuus
- Rotary International Convention 2026, Taipei, Taiwan
Lisäksi keväälle suunnitellaan vielä 1–2 yllätysvierailua.
Vaikuttavuus ja elinvoima; mitä teemme ja miksi se toimii
Haluan tässä yhteydessä korostaa yhtä meille keskeistä periaatetta: meidän tehtävämme ei ole kerätä omaisuutta tai tuottaa voittoa, vaan huolehtia siitä, että jäsenmaksut ja lahjoitukset käytetään mahdollisimman vaikuttavalla tavalla. Tavoitteemme ovat kristallinkirkkaat, ja toiminta perustuu läpinäkyvyyteen, konkreettisiin tekoihin ja mitattavaan vaikuttavuuteen.
Keskeiset hankkeet:
- Nuorisovaihto (kesä-, leiri- ja vuosivaihto)
- Ennätysmäärä hakijoita ja lähtijöitä
- Klubimme kruununjalokivi
- Vetovastuu: Mette Vilos & Jari Karpakka
- Mentorointi Laurean kansainvälisessä MBA-ohjelmassa
- Koordinointi: Maria Ekström
- End Polio – osallistuminen km-keräykseen
- ShelterBox
- Tavoite: 1–2 ShelterBoxin lahjoitus kevään aikana
Pidämme klubin elävänä olemalla avoimia, lämpimiä ja aktiivisia. Jokainen meistä on rotarylähettiläs.
Henkilökohtainen huomio
Usein oletamme, että ihmiset tuntevat rotarien toiminnan, mutta näin ei ole. Tähän liittyy myös vanhoja mielikuvia, joita meidän tehtävämme on päivittää. Tällä viikolla osallistuin Suomen Lontoon-suurlähettilään joululounaalle Kensingtonissa. Kiinnitin tarkoituksella suuremman Rotary-pinssin pukuuni. Se herätti heti keskustelua, ja sain kertoa nuorisovaihdosta, ShelterBoxista, kansainvälisten opiskelijoiden mentoroinnista, henkilökohtaisesta kehittymisestä sekä End Polio -hankkeesta ja Rotary Peace -koulutuksista. Kaikki tämä oli pöytäseurueelle uutta.
Tämä on rohkaisuni teille: kertokaa oma tarinanne, kun tilaisuus tulee. Tuokaa mukaan uusia jäseniä, jotka haluavat olla mukana avoimessa, nykyaikaisessa ja vaikuttavassa toiminnassa. Meidän ydinteemamme; Nuoret ja tulevaisuus sekä apu maailman kriiseissä ovat parasta mahdollista investointia parempaan huomiseen ja vaikuttavat sukupolvien yli.
Presidenttinä toivon, että voimme keväällä lahjoittaa kaksi ShelterBoxia. Se vaatii meiltä kaikilta pientä lisäpanostusta, mutta vaikutus on suuri.
Tehdään keväästä innostava ja energinen. Tulkaa aktiivisesti mukaan, rakennetaan yhdessä hyvää aikaa, jolla on merkitystä ja vaikuttavuutta.
Rauhallista joulua, kiitos vuodesta 2025 ja menestyksekästä uutta vuotta 2026!
Lämpimin terveisin,
Jyrki
Presidentti
Verkkorotaryt
p.s. Kevään ensimmäinen verkkokokouksemme pidetään tiistaina 13.1.2026 klo 20:45. Nähdään silloin linjoilla!
